 |
| Signsin arvostus on laskenut ajan myötä. |
Shyamalanin heikompia elokuvia tarkasteltaessa kritiikki on yleensä hyvin ymmärrettävää. Esimerkiksi Shymalanin uran käännekohtana pidetty Kylä (The Village) kärsii selkeästi suurista ongelmista, vaikka onkin muuten varsin onnistunut draama. The Happening ja Lady in the Water taas näyttävät siltä, ettei edes Shyamalan itse ole tiennyt mitä on niissä hakenut. The Last Airbender ja After Earth ovat surullisia esimerkkejä siitä, miten käy kun omaleimainen artisti lyödään haluttomasti ison ja kahlitun studioelokuvan puikkoihin. Näitä elokuvia ei varmasti kukaan pidä hyvinä elokuvina. Mutta Unbreakable ja Signs, Kuudennesta aistista nyt puhumattakaan, ovat kiistatta täysin eri luokkaa. Niitä pidettiin aikoinaan mestariteoksina. Miksi suuren yleisön kelkka on kääntynyt?
Olen sitä mieltä, että kyse on osin tiedostamattomasta, mutta hyvin inhimillisestä piirteestä meissä katsojissa. Ihmiset, jotka ovat todistaneet Shyamalanin taantumista reaaliajassa eivät ole voineet olla huomaamatta miehen elokuvissa samankaltaisuuksia, jotka ovat toimineet sitä heikommin mitä huonommasta elokuvasta on kyse. Jokaisella ohjaajalla on tällaisia ns. "tavaramerkkejä", jotka pahimmillaan muodostuvat hänen elokuvilleen rasitteiksi. Kun näitä samoja piirteitä aletaan huomata aiemmin hyviksi katsotuissa elokuvissa, ne muistuttavat heikommista elokuvista. Niin valitettavaa kuin se onkin, ihmismieli toimii niin.
Ajatellaan sellaista elokuvahistorian tunnustettua neroa kuin Stanley Kubrick. Kubrickilla oli monia tavaramerkkejä, joista useimmiten toistunut liittyi vessojen käyttämiseen juonen kannalta tärkeän dialogin tapahtumapaikkana. Hohdossa päähenkilö Jack Torrance saa hotellin baarin vessassa tehtäväkseen tappaa perheensä. Full Metal Jacketissa vessa on itsemurhan näyttämö. Eyes Wide Shutissa vessassa puidaan avio-ongelmia. Kaikki ovat hienoja ja muistettavia kohtauksia. Koska vessa toistuu ohjajaan elokuvissa, katsoja ryhtyy parhaimmillaan pohtimaan sen merkitystä, jolloin siitä tulee toistuva teema. Kuitenkaan vessa ei todennäköisesti merkitsisi Eyes Wide Shutissa katsojalle läheskään niin paljon, ellei se olisi aiemmin tuttu Hohdosta ja Full Metal Jacketista- ja nimen omaan positiivisessa mielessä.
Shyamalan on Kubrickin ja monen muun elokuvalegendan tapaan auteur-ohjaaja, jolla on monia leimallisia piirteitä. Näitä ovat esimerkiksi vesi, lapsinäyttelijöiden käyttäminen juonen kannalta tärkeissä rooleissa ja kaikkein leimallisin, lopputwisti. Kaikki nämä ovat muodostuneet suuriksi rasitteiksi hänen viimeisimmissä elokuvissaan ja, vähemmän yllättäen, ovat yleisimmät kritiikin kohteet myös aiemmissa elokuvissa. Mutta ovatko lapsinäyttelijät Signsissa oikeasti huonoja, kuten yhä useampi nykyään ajattelee? Vai tuoko se vain mieleen paljon huonommat lapsinäyttelijät The Happeningissä ja Jaden Smithin omituisen dialogin After Earthista?
Rehellisesti sanoen, katsottuani Signsin minulle ei tullut mieleenkään arvostella sen näyttelijöitä. Nuori Rory Culkin tekee jopa ihan kehumisen arvoisen roolisuorituksen. Väitän, että tämä johtuu isolta osin siitä, että olin Sigsin nähdessäni katsonut ainoastaan Kuudennen aistin ja Unbreakablen, joissa molemmissa nähdään erinomaisia roolisuorituksia hyvin nuorilta näyttelijöiltä. Rory Culkin muistutti minua siis enemmän Haley Joel Osmentista kuin Jaden Smithista.
Se mitä ajan takaa on se, että tarkastellessamme retrospektiivisesti jonkun poikkeuksellisen ohjaajan elokuvia meihin vaikuttaa aina tietynlainen muistijälki. Jos huomaamme elokuvissa asioita, jotka muistuttavat meitä jostain muusta, suhtautumisemme elokuvaan muuttuu riippumatta elokuvan omista ansioista. Mikäli nämä muistijäljet ovat negatiivisia, herättää hyväksin elokuva meissä negatiivisia tuntemuksia. Kukaan ei varmasti kiistä Hohdon olevan erinomainen elokuva, mutta jos Stanley Kubrick olisi urallaan romahtanut täysin ja tehnyt sarjan aivan kamalia elokuvia, joista jokainen olisi sisältänyt toinen toistaan typerämmän vessakohtauksen, me todennäköisesti suhtautuisimme Hohdon vessa-kohtaukseen täysin erilaisella fiiliksellä.
Shyamalan on tehnyt huonoja elokuvia, sitä ei kukaan kiistä. Niistä saatu kritiikki on täysin oikeutettua ja kun tarkastelee hänen uudempia töitään Wayward Pines ja The Visit, myös ajanut asiansa. Mutta minusta hänelle kuuluu antaa oikea arvo teoksista, joilla hän on kirjoittanut nimensä elokuvahistorian suuruuksien joukkoon.
PS. Shyamalanin uusin elokuva The Visit ilmestyy blu-raylla 25.2. Todisteeksi esittämästäni näkökulmasta kerrotakoon, etten ollut nähnyt Shyamalanin huonoimpia elokuvia ennen The Visitiä - ja ehkä juuri siitä syystä pidin siitä enemmän kuin moni muu.
