Tuntematon sotilas
Ohjaaja: Aku Louhimies
Pääosissa: Eero Aho, Jussi Vatanen, Johannes Holopainen, Aku Hirviniemi, Samuli Vauramo, Hannes Suominen, Joonas Saartamo, Arttu Kapulainen, Andrei Alén, Juho Milonoff, Matti Ristinen, Paula Vesala
Ensi-ilta: 27.10.2017
Kesto: 3h 00 min
Ikäraja: 16
Arvio: 5/5
Väinö Linnan vuonna 1954 ilmestynyt sotaromaani Tuntematon sotilas on kasvanut elimelliseksi osaksi historiankäsitystä. Vain vuosikymmen sodan päättymisen jälkeen ilmestyneellä teoksella oli tärkeä rooli kansakunnan toipumisessa ja sotamuistojen käsittelyssä. Kirjan ensimmäinen elokuvaversio vuodelta 1955 on edelleen Suomen historian katsotuin elokuva ja vuosittaisten tv-esitysten myötä se on kanonisoitunut osaksi kansallista kulttuuria.
Huolimatta ikonisesta asemastaan Edvin Laineen ohjaama ensimmäinen filmatisointi on kiistatta oman aikansa tuote. Elokuva tehtiin aikana, jolloin Linnan romaaniakaan ei sopinut sellaisenaan julkaista. Sota oli vielä liian tuoreessa muistissa, jotta sen kauheutta olisi uskallettu esittää täysin realistisesti. Tämän vuoksi elokuva huokuu rillumarei-aikakuden eskapismia ja pinnallista isänmaallisuutta, joka osaltaan sotii Linnan romaanin kriittistä sävyä vastaan - puhumattakaan siitä, miten tunkkaisen nationalismin sädekehässä kyseinen elokuva näyttäytyy tänä päivänä jo 17. vuotta jatkuneen vuosittaisen tv-esityksen jälkeen.
Rauni Molbergin 80-luvulla tekemä uusi tulkinta oli askel Linnan alkuperäisteoksen suuntaan, mutta viihdearvoltaan sitä luokkaa, että massojen liikuttaminen jäi siltäkin haaveeksi. Nyt yli 60 vuotta myöhemmin Aku Louhimies on ohjannut Tuntemattomasta sotilaasta elokuvaversion, joka on sisäistää Linnan hengen täydellisesti. Tätä parempaa elokuvaa pohjateoksesta voi tuskin saada aikaiseksi.
Täytyy myöntää, että suhtauduin projektiin alkujaan suurin varauksin. Aku Louhimies on erinomainen elokuvaohjaaja, mutta Suomi 100 -juhlaelokuvana markkinoitu elokuva tuntui entisestään lujittavan Tuntemattoman sotilaan asemaa nurkkapatriootismin pääteoksena. On ilo huomata, että itse elokuvaa ei pahalla tahdollakaan voi nähdä minkäänlaisena kansallismielisyyden purkauksena, vaan syvästi inhimillisenä tarinana. Uusi Tuntematon on mestarillinen sotakuvaus, jonka lähimmät vertailukohdat löytyvät lajityypin kansainvälisistä merkkiteoksista kuten Platoon - nuoret sotilaat (1986) ja Veteen piirretty viiva (1998). Koskaan aiemmin ei jatkosotaa ole kuvattu yhtä vavahduttavan realistisella ja vaikuttavalla tavalla. Katsoja tempautuu sodan kauhuihin tavalla, joka voi olla kiiltokuvamaisiin sotakertomuksiin tottuneille jopa liikaa.
Kolmen tunnin kesto voi ajatuksena tuntua liioitellulta, mutta elokuvan kerronta on yllättävän jouhevaa ottaen huomioon romaanin poukkoilevan luonteen. Niillekin, joille tarina on tuttu, uusi tulkinta tarjoaa kiinnostavia uusia näkökulmia. Näistä merkittävin on sodan psykologisen ulottuvuuden sisäistäminen tarinaan.
Kuvaavin ero Laineen versioon on kohtaus, jossa sotamies Hietanen onnistuu räjäyttämään Neuvostoliiton panssarivaunun. Vanhan elokuvan kohtaus päättyy humoristisen hahmon kieliposkessa haastettuun dialogiin siitä, kuinka hän on nyt Suomen sankari. Louhimiehen elokuvassa Aku Hirviniemen esittämä Hietanen katsoo taiston jälkeen yhä tärisevää kättään selkeästi traumatisoituneena.
Elokuva on tähditetty kotimaisen elokuvan nimekkäimmillä näyttelijöillä. Jussi Vatanen, Eero Aho, Aku Hirviniemi ja Andrei Alén ovat vain esimerkkejä elokuvan lukuisista loistavista roolisuorituksista. Huonoja roolisuorituksia elokuvassa ei ole. Pönötys ja karrikatyyrit loistavat poissaoloaan, tämän elokuvan hahmot ovat oikeita ihmisiä kaikkine tunteineen ja vikoineen.
Koska nykyaikana kaikesta täytyy valitaa, tulee elokuva todennäköisesti keräämään nillitystä naisroolien puutteesta. Onhan se huutava vääryys, että jatkosodan rintamalle sijoittuvan sotaelokuvan keskushenkilö ei ole kotona odottava sotaleski, kuten esimerkiksi Helsingin Sanomien uusin klikkihuoraus vaatii. Se tosin on myönnettävä, että Paula Vesalan hahmo Antti Rokan vaimona tuntuu ylimääräiseltä lisäykseltä muutenkin pitkään elokuvaan. Yhtä hyvin koskettavaa joululaulukohtausta Rokan kotielämä ei tuo tarinaan mitään lisäarvoa. Kohtalon ironiaa
Vaikka Laineen Tuntematon tulee todennäköisesti säilyttämään asemansa vielä pitkään, on aivan varmaa, että Louhimiehen elokuva tulee jonain päivänä nousemaan kirjan definitiiviseksi elokuvaversioksi.
https://elokuvaelmo.blogspot.com/
perjantai 29. syyskuuta 2017
lauantai 16. syyskuuta 2017
mother! - luomiskertomus pohtii ihmisen luontosuhdetta
mother!
Ohjaaja: Darren Aronofsky
Pääosissa: Jennifer Lawrence, Javier Bardem, Ed Harris, Michelle Pfeiffer, Domhnall Gleeson
Ensi-ilta: 15.9.2017
Kesto: 2h 01 min
Ikäraja: 16
Darren Aronofsky on nykypäivän kiinnostavimpia amerikkalaisia elokuvantekijöitä. Unelmien sielunmessulla (2000) maineeseen noussut ja viimeistään Black Swanilla (2010) pankin räjäyttänyt Aronosky on tunnettu erityisesti voimakkaasti visuaalisesta tarinankerronnastaan, unenomaisista jaksoistaan ja psykedeelisestä kuvastostaan. Aronoskyn elokuvat ovat tähän mennessä tasapainoilleet perinteisen juonielokuvan ja taide-elokuvan rajapinnassa.
Mother! on iso harppaus taide-elokuvan puolelle. Se ei miellytä kaikkia, mutta vähänkään ajattelevalle katsojalle se tarjoaa hulppean omaperäisen ja täysin ennennäkemättömän elokuvakokemuksen.
Elokuvan juoni kertoo pintapuolisesti naisesta (Jennifer Lawrence), jonka runoilija-aviomies (Javier Bardem) tuskailee luomisprosessinsa kanssa syrjäisessä maalaistalossa. Kaikki muuttuu, kun eräänä päivänä taloon saapuu vieras mies, jota seuraa pian myös nainen. Kohta talossa on myös pariskunnan kaksi aikuista poikaa, joista toinen tappaa toisen. Hautajaisten jälkeen seuraa vedenpaisumus ja hetken rauha, kunnes mies kirjoittaa kirjan. Kohta talo on kukkuroillaan sekopäisiä faneja, jotka aloittavat sodan ja tuhoavat talon.
Toisin sanoen mother! on vertauskuvallinen uudelleenkerronta Raamatun tapahtumista, jossa talo edustaa maailmaa, runoilija Jumalaa ja Lawrencen hahmo Luontoäitiä. Tämän oivaltaminen on ensiarvoisen tärkeää, jos elokuvasta haluaa saada jotain irti. Kun tämä on selvää, elokuva vetää sellaiseen tunteiden turbulenssiin, että katsomaansa saa sulatella monta päivää.
Elokuva käsittelee pohjimmiltaan ihmisen luontosuhdetta. Elokuva esittää erityisesti nykypäivän Amerikassa tulenaran ajatuksen siitä, että kristittyjen palvoma Jumala on itsekeskeinen narsisti, jolle on tärkeämpää tulla palvotuksi kuin suojella omaa luomakuntaansa. Tämä ei kuitenkaan ole kritiikkiä niinkään kristinuskoa, vaan sen konservatiivisia tulkintoja kohtaan. Amerikassa juuri konservatiivikristityt suhtautuvat kaikkein penseimmin ponnisteluihin ympäristön suojelemiseksi ja ilmastonmuutoksen estämiseksi.
Elokuvassa runoilijan kiihkeimmät fanit ovat lopulta niitä, jotka johtavat talon ja Luontoäidin tuhoon.
Upeasti kuvattu, loisteliaasti näytelty ja kuvastoltaan mykistävä mother! on mieletön elokuvallinen saavutus ja elokuvasyksyn toistaiseksi hienoin elokuva.
5/5
perjantai 8. syyskuuta 2017
Se (2017) - ei pelkkää pelleilyä
Se (It)
Lajityyppi: Kauhu
Levittäjä: SF Film Finland Oy
Ohjaaja: Andrés Muschietti
Pääosissa: Jaeden Lieberher, Jack Dylan Grazer, Wyatt Oleff, Finn Wolfhard, Sophia Lillis, Jeremy Ray Taylor, Chosen Jacobs, Nicholas Hamilton, Bill Skarsgård
Ensi-ilta: 8.9.2017
Kesto: 2h 15 min
Ikäraja: 16
Stephen Kingin klassikkoromaaniin perustuva tv-minisarja "Se" (1990) oli oman aikansa sukupolvikokemus ja lukuisten painajaisten lähde. Pahamaineinen elokuva on säilynyt kulttuurisessa tajunnassa näihin päiviin asti, ennen muuta Tim Curryn ikonisen Pennywise-tappajaklovnin takia. Vanhat pelkonsa kohtaava aikuinen katsoja löytää kuitenkin nykymittapuulla auttamattomasti vanhentuneen tv-elokuvan, jossa Curryn toilailut naurattavat enemmän kuin pelottavat.
Klovnifobiasta kärsiville onkin nyt luvassa pahoja uutisia: kirjan uusi elokuvaversio jättää pelleilyn vähemmälle ja menee kauhussa monta askelta pidemmälle. Häijyssä kuvastossa tai veressä ei todellakaan säästellä. Paikoin aidosti karmiva "Se" onkin yksi tehokkaimpia kauhuelokuvia vuosiin.
Kingin romaanin viehätys ei kuitenkaan perustu niinkään kauhuun, vaan siihen mitä se edustaa. "Se" on miehen kuuluisimpia teoksia, sillä se tiivistää pitkälti hänen tuotantonsa keskeiset teemat: lapsuuden traumat ja mielen mahdin yli järjen ja aistien. Tämän esilletuomisessa uusi elokuvaversio onnistuu upeasti. Pennywisen uudet ulkomuodot ja karmivat esiintymiset tulevat merkityksellisemmiksi, kun ne liittyvät entistä konkreettisemmin päähenkilöiden arjessaan kohtaamiin haasteisiin.
Elokuvan todellinen suola ovat sen hahmot. Netflix-sarja Stranger Thingsin hengessä 80-luvulle päivitetty Derryn pikkukylä herää henkiin hellyttävän "luuserijoukon" kautta. Lapsia kaappaavaa demonia vastaan käyvät nuoret ilmentävät samaistuttavasti ikävaiheen kasvukipuja ja vakaviakin teemoja, lämpöä ja huumoria unohtamatta. Nuoret näyttelijät tekevät hämmentävän hyvää työtä ja elokuvan vahva nostalginen henki tuo mieleen lajityypin klassikon Stand by me (1986).
Siinä missä tv-elokuva oli kestoltaan lähes nelituntinen kokonaisuus, uusi elokuva on jaettu kahteen itsenäiseen osaan. Ratkaisu toimii, eteenkin kun kirjasta ja tv-elokuvasta tuttu hyppely aikatasojen välillä on jätetty pois. Vaikka jatkoa odottaa elokuvan jälkeen innolla, on pelkästään hienoa, että "Se" saa rauhassa olla itsenäinen nuoruuden kuvaus ilman aikuisuuden painolastia.
4/5
Tilaa:
Kommentit (Atom)


