Halloween (2018) - vielä kerran, mörköseni!

Halloween
Ohjaaja: David Gordon Green
Pääosissa: Jamie Lee Curtis, Judy Greer, Will Patton, Nick Castle, Andi Matichak, Omar J. Dorsey
Ensi-ilta: 19.10.2018
Kesto: 1 t 46 min
Arvio: 3/5

John Carpenterin kaikkien aikojen klassikko Halloween - Naamioiden yö (1978) mullisti aikoinaan kauhugenren, tuoden perinteisesti syrjäisissä motelleissa ja kaukaisissa linnoissa vaanineet painajaiset turvallisena pidetylle esikaupunkialueelle. Pyhäinpäivän aatto muuttui elokuvassa verilöylyksi, kun mielisairaalasta karannut psykopaattinen naamiomurhaaja Michael Myers alkoi ahdistella viattomia lastenvahteja.

Elokuva sai aikaan todellisen jäljittelijöiden vyöryn, jonka seurauksena 1980-luku muistetaan edelleen slasher-elokuvien kulta-aikana. Myös itse Halloween sai valtaisan määrän jatko-osia, joissa valkoiseen William Shatner -naamioon pukeutuneesta tappajasta tuli nopeasti sarjan päähenkilö ja todellinen kauhuikoni Painajainen Elm Streetillä -elokuvien Freddy Kruegerin ja Perjantai 13. päivä -elokuvien Jason Voorheesin tapaan. Valitettavasti vain harva jatko-osa onnistui tekemään elokuvalle oikeutta, saati vangitsemaan sen uniikkia tunnelmaa. Viimeisin yritys tuoda Michael Myers takaisin valkokankaille oli Rob Zombien karheat uusversiot jatko-osineen (2007 ja 2009).

Sarjan fanien hartaimpiin toiveisiin on nyt vastattu. Tasan 40 vuotta alkuperäisen Halloweenin ilmestymisen jälkeen teattereihin saapuu elokuva, joka monella tavalla on sen ensimmäinen todellinen jatko-osa sitten vuoden 1981 elokuvan Halloween II. Uusi elokuva unohtaa kaikki väliin mahtuneet jatko-osat ja rebootit jatkaen tarinaa niistä asetelmista, mihin se aikoinaan jäi.

Neljä vuosikymmentä Haddonfieldin verilöylyn jälkeen Michael Myers on viruu mielisairaalassa odottaen siirtoa uuteen laitokseen. Murhaajan uhreista ainoana eloonjäänyt Laurie Stode on viettänyt saman ajan varautumalla parhaansa mukaan jälleennäkemiseen, jonka sisimmässään tietää olevan tulossa. Vuosikymmenten paranoia ja pelossa eläminen on kuitenkin vaatinut veronsa, sillä suhteet tyttäreen ja lapsenlapseen ovat tulehtuneet. Sitten saapuvat uutiset mielisairaita kuljettaneen bussin kolarista.

Alkuperäisen Halloweenin ystävät ovat viimein saaneet haluamansa. Uusi Halloween on tyylipuhdas fanielokuva faneilta faneille, joka pyrkii tuomaan katsojien rakastamat elementit takaisin valkokankaille sopivasti parilla uudella twistillä. Elokuva mukailee alkuperäisen elokuvan tyyliä aina legendaarista alkutekstijaksoa myöten ja onnistuu kirvoittamaan valtavan määrän nostalgisia värinöitä. Asiaa auttaa luonnollisesti myös John Carpenterin legendaaristen tunnusmusiikkien käyttö, jonka kuuleminen teatteriäänentoistolla on todellista mannaa.

Ohjaaja David Gordon Green ja käsikirjoittajakumppani Danny McBride ovat tunnetuja lähinnä komediallisista tuotoksistaan. Hyppäys kauhuelokuvan puolelle on kuitenkin sujunut odottamattoman hyvin. Elokuva näyttää ja tuntuu varhaiselta slasheriltä ja sisältää muutamia oikeasti jänittäviä kohtauksia. Tekijöiden tausta näkyy lähinnä hyvässä mielessä, sillä erityisesti nuorten roolihahmojen kanssakäymisessä on mukana juuri oikea määrä huumoria. Elokuvan hahmot ovatkin verrattain eläväisiä ja pidettäviä, mikä erottaa elokuvan edukseen monista esikuvistaan.

Tämän vuoksi onkin harmillista, että elokuva tuntuu lopulta turhan riskittömältä. Tunne on vähän vastaavanlainen kuin Star Wars: The Force Awakensin kohdalla: vaikka elokuva on itsessään hyvä, pitkä odotus antoi luvan odottaa jotain enemmän. Riisuttuna nostalgiasta Halloween 2018 on vain tyypillinen keskivertoa parempi slasher-filmi. Samoin kuin TFA:n kohdalla, minun on hankala ymmärtää tämän elokuvan saamaa yltiöpäisen positiivista suitsutusta.

Silti, jos olet sarjan fani, voit huoletta lisätä arvosanaan yhden tähden lisää ja mennä viettämään nautinnollisen Halloween-illan sen ikonisimman Mörön seurassa.

Naamiomurhaajia tikittäviä kelloja: Halloweenin elokuvakattaus

Halloween on täällä taas! Tämä tietää luonnollisesti kauhuelokuvafanien karkkipäiviä. Takavuosina minulla oli tapanani pitää lokakuussa "kauhuelokuvahaasteita", jossa yritin katsoa yhden elokuvan jokaista lokakuun päivää kohti. Tänä vuonna en sellaiseen kuitenkaan pysty, sillä elokuviin keskittyminen on edelleen hiukan hankalaa kotioloissa päällä olevasta masennus- ja uupumusjaksostani johtuen.

Teatterissa meininki on kuitenkin ihan eri. Ilmeisesti mieleni on jotenkin asennoitunut siihen, että kun teatterin valot sammuvat, mielestä katoavat myös arkiset murheet. Onneksi teattereissa mahdollista nähdä tänä syksynä niin uutta kuin vanhaa kauhua enemmän kuin yhden Halloweenin tarpeeksi!
Tänä vuonna valkokankaat ottaa haltuunsa itseoikeutetusti todellinen kauhuelokuvan legenda, kun Michael Myers palaa takaisin valkokankaille. Halloween (2018) viittaa kinttaalla kaikille sarjan aiemmille jatko-osille ja saattaa viimein lopulliseen päätökseensä 40 vuotta sitten mielisairaalasta karanneen naamiomurhaajan ja Jamie Lee Curtisin esittämän Laurien tarinan.
Myös aito alkuperäinen Halloween - Naamioiden yö (1978) on mahdollista nähdä teattereissa Finnkinon kuukauden klassikkona. Tämä on luonnollisesti tilaisuus, jota en aio missata!
Finnkino tuo erikoisnäytökseen myös toisen klassikon, kun Sam Raimin (mm. Spider-Man -elokuvat) esikoisteos Evil Dead nähdään valkokankailla parahiksi Halloween-iltana 31. lokakuuta. Pienellä budjetilla, mutta valtaisalla luovuudella ja energialla toteutettu elokuva syrjäiseen mökkiin matkaavista ja demonin riivaamaksi joutuvista nuorista sai muutama vuosi sitten ison budjetin uusversionkin (Evil Dead, 2013). Alkuperäisen elokuvan hiomatonta charmia on silti mahdotonta ylittää.
Ohjelmiston uudempaa tarjontaa edustaa teiniyleisölle tarkoitettu Hell Fest. Juurikin Halloweenia (1978) surutta lainaava ja sen kaavaa orjallisesti noudattava slasher on visuaalisesti nautittava, mutta harmillisen matalaotsainen noustakseen omille jaloilleen. Elokuvan miljöönä toimiva kauhuaiheinen teemapuisto kummitustaloineen ja kauhukatuineen on sentään varsin toimiva.
Koko perheen syyslomaohjelmaksi voi puolestaan lämpimästi suositella Eli Rothin fantasiaseikkailua Talo jossa kello tikitti (The House with a Clock in Its Walls). Jack Blackin tähdittämä, John Bellairsin klassikkosatuun pohjautuva elokuva kertoo setänsä salaperäisestä asunnosta synkeän salaisuuden löytävästä orpopojasta. Taianomainen ja verrattoman viihdyttävä sisältää juuri sopivan määrän kauhumaistiaisa K12 -ikärajansa tarpeisiin.
Vielä pienemmän väen Halloween-herkuksi ohjelmistosta löytyy edelleen maino hirviöanimaatio Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla. Kreivi Draculan työuupumus hotellibisneksessä vie tutun monsteriperheen risteilylle Karibian öihin. Nopeatempoinen ja hauska animaatio on aivan yhtä hauska aikuisille kuin lapsillekin.
Arviot: Halloween (2018): 4/5
Hell Fest: 2/5
Talo jossa kello tikitti: 4/5
Hotel Transylvania 3: 4/5
Halloween (1978) 5/5
Evil Dead (1980) 5/5 

Hölmö nuori sydän - teiniraskaus ja valkoinen raivo

Hölmö nuori sydän

Ohjaus: Selma Vilhunen

Käsikirjoitus: Kirsikka Saari

Näyttelijät: Jere Ristseppä, Rosa Honkonen, Pihla Viitala, Katja Küttner, Ville Haapasalo, Abshir Sheikh Nur.

Genre: Draama

Kesto: 102 min

Tuotantomaa: Suomi

Tuotantovuosi: 2018
Tähdet: 4/5

Selma Vilhunen kirjoitti nimensä suomalaiseen elokuvahistoriaan vuonna 2014, kun hänen lyhtyelokuvansa Pitääkö mun kaikki hoitaa? nousi komeasti Oscar-ehdokkaaksi. Naisen esikoispitkä Tyttö nimeltä Varpu (2016) oli sekin suuri arvostelumenestys ja Vilhunen sai tällä kertaa pokata Pohjoismaisen elokuvapalkinnon. Jos maailmassa on vielä oikeutta, palkintosateelle on lupa odottaa jatkoa, sillä Vilhusen uutuus Hölmö nuori sydän on hänen tähän asti vahvin työnsä.

Itähelsinkiläisen Lenni-pojan (Jere Ristseppä) elämä heittää häränpyllyä, kun tyttöystävä Kiira (Rosa Honkonen) tulee raskaaksi. Aiemmin jo useamman raskaudenkeskeytyksen tehnyt tyttö päättää hetken mielijohteesta pitää lapsen, ja yhtäkkiä pojan olisi kasvettava yhdeksässä kuukaudessa isäksi. Koko elämänsä toisten tönittävänä ollut Lenni on kuitenkin saanut kasvaa vailla isähahmoa, joten miehen mallin olisi löydettävä jostain. Naapurin äärikansallismielisiä ajatuksia sylkevä Janne (Ville Haapasalo) kamppailulajiporukoineen tulee tähän tarkoitukseen kuin tilauksesta.

Hölmö nuori sydän on Vilhusen ja Pitääkö mun kaikki hoitaa? -lyhärin kynäilleen Kirsikka Saaren ensimmäinen pitkä yhteistyö. Taidokkaasti lähiöelämää jo koripallodraamassa Korso (2014) kuvannut Saari on päästänyt käsistään tekstin, joka on samalla ravisteleva, hauska, poliittinen kuin ajankohtainenkin. Kun tarinan aiheita ovat teiniraskaus ja nuoren miehen ajautuminen ääriliikkeeseen, nämä riittäisivät usein jo yksin tarinan aiheeksi. Vielä elokuvan jälkeenkin hämmästyttää, miten upeasti tarinan eri osa-alueet nivoutuvat elokuvassa yhteen elämänmakuiseksi kokonaisuudeksi.

Selma Vilhunen on kovaa vauhtia matkalla Suomen Lukas Moodyssoniksi. Elokuvistaan Fucking Åmål ja Lilja 4-ever tunnetun, tukahduttavasta ja realistisesta tyylistään tunnistettavan ruotsalaisohjaajan vaikute näkyy eteenkin Hölmön nuoren sydämen tapauksessa niin visuaalisesti kuin sisällöllisesti. Runsas käsivarakuvauksen käyttö, kuumottavien tilanteiden iholle menevä kuvaus ja ulkona painostavan pimeyden hyödyntäminen temaattisena elementtinä ryydittävät upeaa juonenkuljetusta. Vaikka elokuva on selvästi suomalainen, laadultaan se on lähempänä kansainvälistä tasoa kuin tyypillistä kotimaista elokuvaa.

Se missä ohjaaja osoittaa jälleen kerran olevansa todellinen velho, on nuorten näyttelijöiden käsittely. Tyttö nimeltä Varpu toi aikoinaan vasta 13-vuotiaalle Linnea Skåkille Jussi-palkinnon parhaasta naispääosasta. Vaikka miespuoliselle näyttelijälle moinen kunnia lienee suuremman työn takana, ei sama palkinto Jere Ristsepälle olisi vääryys sekään. On suorastaan uskomatonta, miten poika ilman minkäänlaista aiempaa näyttelijäkokemusta kykenee antamaan kasvot kokonaisen sukupolven nuorten miesten turhautumiselle ja valkealle raivolle.

Synkistä aiheistaan huolimatta äärettömän empaattinen ja paikoin aidosti hauska Hölmö nuori sydän on lämmin ja raikas nuorisokuvaus, ja ehdottomasti yksi vuoden parhaita kotimaisia elokuvia.