The Super Mario Bros. Movie (2023)

Klassikkotasohyppely kääntyy kelvolliseksi lastenanimaatioksi

The Super Mario Bros. Movie 

Ohjaus: Aaron Horvath ja Michael Jelenic

Käsikirjoitus: Matthew Fogel

Rooleissa: Chris Pratt, Anya Taylor-Joy, Charlie Day, Jack Black, Keegan-Michael Key, Seth Rogen

Kesto: 92 min

Arvio: ⭐⭐⭐

Harvassa ovat ne alle 50-vuotiaat, jotka eivät ole koskaan kuulleet Super Mariosta. Alunperin kolikkopeliklassikko Donkey Kongissa esiintynyt, vuonna 1983 oman pelinsä saanut viiksekäs putkimies on viihdyttänyt videopelien ystäviä jo neljän vuosikymmenen. Mario on nykyisin maailman tuotteistetuin videopelihahmo, johon törmää helposti myös vaate- ja leluosastoilla. Onpa Mario piipahtanut myös televisiosarjoissa (mm. Super Mario Super Show) ja sarjakuvaruuduilla. 

Elokuvien puolella Mario on kuitenkin nähty vain kerran: surullisenkuuluisa vuoden 1993 tieteisseikkailukomedia Super Mario Bros. oli niin valtava epäonnistuminen, että se sai videopelijätti Nintendon hylkäämään elokuvabisneksen kokonaan kolmeksi vuosikymmeneksi. Siksi uusi The Super Mario Bros. Movie -animaatioelokuva on niin hartaasti odotettu paitsi lasten, myös nostalgia-henkisten aikuisten keskuudessa.

Elokuvaa on odotettu myös hieman pelonsekaisin tuntein. Videopelien filmatisointi on tunnetusti äärimmäisen vaikeaa. Onnistuneet esimerkit ovat harvassa ja nekin useimmiten peleistä, joissa tarina on valmiiksi keskiössä (mm. Uusi Last of Us -sarja). Lähes juonettoman tasohyppelypelin kääntäminen juonelliseksi elokuvaksi on kuitenkin melkoinen haaste. 

Siihen nähden Super Mario -elokuva onnistuu yllättävän hyvin. Juoni on toki hyvin simppeli ja riskitön, mutta sen ympärille on rakennettu viihdyttävä, toiminnantäyteinen kokonaisuus, joka ei ainakaan ole tylsä.  Videopeleistä tutut elementit on siirretty valkokankaalle saumattomasti ja miellyttävät erityisesti varttuneempia Nintendo-faneja. 

Sen sijaan muut, pelien ulkopuoliset viittaukset tuntuvat pahasti ylimääräisiltä. Mitä tekemistä esimerkiksi Kill Bill -viittauksilla on Super Marion kanssa? Kliseinen populaarimusiikki tuntuu erittäin päälleliimatulta, varsinkin kun ääniraidalla kuullaan muuten tyylikkäästi paisutettuja versioita klassisista videopelimelodioista. Elokuva ei tunnu luottavan aiheeseensa tarpeeksi, jotta uskaltaisi pitäytyä pelkästään sen puitteissa. 

Animaatio ansaitsee kehut. Kätyrit -elokuvista tuttu Illuminations -studio ei ehkä ole Pixarin tasoinen tekijä, mutta osoittaa silti kykenevänsä tuottamaan ensiluokkaista jälkeä. Mistään ylipitkästä videopelin välianimaatiosta ei ole kysymys.

The Super Mario Bros. Movie on kelvollinen lastenanimaatio, joka viihdyttää kiitettävästi myös aikuisempia katsojia. Silti ei voi välttyä tuntemasta pientä pettymystä. Ehkä kyse on siitä, että sellaiset viime vuosien huippuanimaatiot kuin Lego-elokuva (2013) ja Spider-Man: Into the Spider-verse (2018) ovat nostaneet vaatimustason niin korkealle, että jotain vastaavaa olisi toivonut Super Mariollekin. Toivon mukaan tämä on kuitenkin vasta alkua. Nintendon hahmokatraasta löytyisi aiheita jos jonkinlaiselle elokuvalle.

Elokuvasta on tarjolla alkuperäisen lisäksi myös suomeksi dubattu sekä 3D-versio.

The Witch (2015)

Kiirastorstain kunniaksi päätin katsoa yhden uudemmista kauhuelokuvasuosikeistani. Robert Eggersin folk-kauhun moderni klassikko The Witch on paitsi koko elokuvahistorian paras noituutta käsittelevä elokuva, myös yksi puhuttelevimmista uskonnollisista kauhuelokuvista.

Pitkälti alkuperäislähteisiin pohjautuva, kansantarinoihin ja oikeusasiakirjoihin perustuva elokuva on mikrokosmos koko ilmiöstä, joka oli Uuden-Englannin noitavainot. Tämä surullisen kuuluisa uskonnollisen fanatismin, moraalipaniikin ja hädän lietsoman eripuran groteski ilmentymä synkkä kappale Amerikan historiaa nähdään yhden yhteisöstään karkoitetun puritaaniperheen kautta.

Pidän valtavasti siitä, miten älykkäästi elokuva käsittelee noituutta. Vaikka jo alussa nähdään metsässä asuva, alaston, vauvoja syövä akka, ei kyseessä ole hirviöelokuva sen kummemmin kuin pelkkä harhoihin ja luuloihin perustuva psykodraama. Noituus on elokuvassa painostavan, patriarkaalisen uskonnollisuuden toinen puoli. 

Elokuvaa on joskus pidettyjä jopa satanistisena. Siinä kristillinen usko, joka pohjautuu ihmisen pyrkimykseen kontrolloida omaa luontoaan, kärsii tappion luonnollisia haluja ylistävälle liitolle paholaisen kanssa.

En kuitenkaan näe asiaa ihan näin. Eggers tekee viisaasti hämärtäessään rajapinnan noituuden ja puritaanisen kristinuskon välillä, erityisesti päähenkilönsä Thomasinin (Anya Taylor-Joy) kautta. Vaikka kristinuskon osa nuorelle tytölle on alistuminen miehen valtaan, houkuttelee hänet pimeän puolelle lopulta miespuolinen paholainen. Vapautumisen sijaan hän todellisuudessa siirtyy ääripäästä toiseen.

Jos elokuva siis jotain yrittää viestiä, se on puheenvuoro uskonnollista ajattelua vastaan. Kun sen on kerran omaksunut, on siitä vaikea enää luopua. Eggers jatkoi teeman parissa myös seuraavassa elokuvassaan, Prometheus-myytin modernisoinnissaan The Lighthouse. 

Älykkäästi kirjoitettu, visuaalisesti tyrmäävä ja upeasti näytelty kauhuelokuva ei alennu säikyttelyyn, vaan luottaa ainutlaatuiseen tunnelmaansa.

⭐⭐⭐⭐⭐

Super Mario Bros (1993)

Jos joku on joskus miettinyt, miksi videopeleistä tehdyillä elokuvilla on niin huono maine, jäljet johtavat tähän elokuvaan. Historian ensimmäinen videopeliadaptaatio oli niin spektaakkelimainen epäonnistuminen, että se sai videopelijätti Nintendon hylkäämään elokuvabisneksen 30 vuodeksi.

Nykykatsojan näkökulmasta elokuvan tekemät valinnat tuntuvat täysin käsittämättömiltä. Värikäs, persoonallisten hahmojen täyttämä piirrosmainen tasohyppely on käännetty synkäksi, Blade Runneria ja Tim Burtonin Batmania muistuttavaksi scifitoimintapläjäykseksi, jossa Brooklynista kotoisin olevat putkimiehet seikkailevat liskoihmisten asuttamassa rinnakkaistodellisuudessa. Ei tarvitse ihmetellä, miksi suuri yleisö ei oikein hiffannut jutun jujua.

Mutta onko elokuva silti niin huono kuin väitetään? Ei todellakaan! Toki se on sekava, sävyltään jakomielitautinen ja yliampuvuuteen taipuvainen. Vaikea tuotantohistoria ja yhtenäisen vision puute näkyy. Silti voin rehellisesti myöntää nauttineeni lopputuloksesta enemmän kuin monista, paremmin menestyneistä tuon ajan elokuvista.

Ennen muuta elokuvalle täytyy antaakin pisteet luovuudesta. Videopelin kääntäminen elokuvamuotoon on temppu, jota kukaan ei ole vielä onnistunut tekemään täydellisesti. Tällainen synkkäsävyinen uudelleentulkinta, jossa peli on enemmän referenssi kuin lähdemateriaali, tuotti ainakin jotain uniikkia. Tietysti sekin auttaa, että leffa on aikansa tuote ja 1990-luvun pienen budjetin tieteiselokuvassa se tarkoittaa näyttäviä lavasteita ja konkreettisia erikoistehosteita ilman sielutonta CGI:tä. Bob Hoskins ja John Leguizamo ovat täydelliset Mario ja Luigi, samoin Dennis Hopper Kuningas Koopana.

Väittäisin, että ilman studion puuttumista, elokuvasta olisi saattanut tulla ihan täysverinen kulttiklassikko. Nyt sitä suositellessa on pakko muistuttaa sen camp-arvoista.

⭐⭐⭐

Salaliitto Kairossa (2022)

Salaliitto Kairossa

Kesto: 119 min

Ohjaus ja käsikirjoitus: Tarik Saleh

Rooleissa: Tawfeek Barhom, Fares Fares, Mohammad Bakri, Makram J. Khoury, Sherwan Haji, Mehdi Dehbi

Ensi-ilta: 7.4.2023

Arvio: 4/5

Salaliitto Kairossa on erikoislaatuinen tapaus: suomalais-ruotsalais-ranskalaisena yhteistyönä tuotettu, ruotsalaisen Tarik Salehin ohjaama ja kirjoittama, Turkissa kuvattu, arabiaksi puhuttu poliittinen trilleri, joka käsittelee nykypäivän Egyptin yhteiskuntaa. Syy elokuvan värikkäälle tuotantohistorialle on lopulta varsin selvä: tällaista elokuvaa ei olisi yksinkertaisesti voinut tehdä Egyptissä. Se käsittelee aiheita, jotka ovat liian arkoja kyseisessä kulttuuriympäristössä.

Historiallisesta loistostaan tunnetussa Egyptissä on jo pitkään vallinnut raju sisäisen valtakamppailu, jonka osapuolina ovat toisaalta itsevaltaisen hallinto ja demokratialiike, toisaalta maltillinen islamilaisuus ja radikaali Muslimiveljeskunta. Nykyisin maata johtaa Abdel Fattah al-Sisi, joka nousi valtaan sotilasvallankaappauksella vuonna 2013 syrjäyttämällä Muslimiveljeskunnan tukeman Muhammad Mursin. Vaikka nykyinen hallinto siis vastustaa ääri-islamia, eivät sen kovat otteet ole ihmisoikeusjärjestöjen mieleen. Salaliitto Kairossa kuvaa tätä monimutkaista yhteiskunnallista tilannetta yksilötason tarinan kautta - ja tekee sen erittäin taitavasti.

Kalastajasuvun poika Adam (Tawfeek Barhom) hyväksytään opiskelijaksi al-Azharin perinteikkääseen uskonkeskukseen. Kun koulun johtaja, "islamilaisen maailman Paavinakin" pidetty Suur-imaami kuolee, alkaa armoton kamppailu eri ideologioita edustavien professorien välillä. Kun professoreita tutkiva etsivä Ibrahim (Fares Fares) värvää Adamin tiedonantajakseen, joutuu hän keskelle hengenvaarallista salaliittoa. Panokset ovat isot, onhan pelissä paitsi Egyptin yhteiskuntarauha, myös koko islamilaisen maailman tulevaisuus.

Elokuva on virkistävä poikkeus tätä maailmankolkkaa käsittelevien kansainvälisten elokuvatuotantojen joukossa. Siinä missä esimerkiksi Oscar-voittaja Argo (2012) tai Zero Dark Thirty (2012) ovat marssittaneet Lähi-itään länsimaalaisia päähenkilöitä, pitää Salaliitto Kairossa asetelman rohkeasti egyptiläisen yhteiskunnan sisäisenä asiana. Vaikka elokuva voi olla suomalaiselle katsojalle hiukan vaikeasti lähestyttävä, kehkeytyy siitä lopulta vaikuttava ja puhutteleva elokuvaelämys.

Tiukasti ohjattu ja hyvin otteessaan pitävä trilleri on ehdottomasti katsomisen arvoinen puheenvuoro ihmisoikeuksien ja inhimillisyyden puolesta. Länsimaalaiselle katsojalle se toiminee ennen muuta muistutuksena siitä, että terrorismia ei kukisteta terrorilla. Tästä saatiin surullinen muistutus vuonna 2021, kun Afganistan kaatui takaisin ääri-islamilaisen Talibanin haltuun kahden vuosikymmenen sotimisen jälkeen. Tapaus lienee ollut yksi tärkeimmistä sytykkeistä itse elokuvalle. Elokuvaa voi lämpimästi suositella erityisesti lukioiden, miksei peruskoulunkin kulttuurihistorian oppimateriaaliksi.

Jope-dokumentti on tärkeä kuvaus koulukiusaamisen pitkistä arvista

 Käsikirjoittaja Mika Räinä ja ohjaaja Marko Talli halusivat toteuttaa ystävänsä Jope Ruonansuun unelman omasta elokuvasta.

Jope ite

Ohjaus: Marko Talli

Tyylilaji: Dokumentti

Kesto: 89 min.

Arvio: ⭐⭐⭐⭐

Koomikko, imitaattori ja viihdetaiteilija Jorma Olavi "Jope" Ruonansuu kuuluu suomalaisen komediaperinteen menestyksekkäimpiin jatkajiin. Esa Pakarisen, Reino Helismaan ja Spede Pasasen jalanjäljissä kulkenut Jope hauskuutti imitoimalla koko kansan tuntemia hahmoja pitkin 1990- ja 2000-lukuja. Kultalevyjä myyneiden albumien lisäksi hän esiintyi radiossa, elokuvissa ja televisiossa, mutta ei koskaan lopettanut myös perinteisten keikkalavojen kiertämistä. On perusteltua sanoa, että Jope oli vanhan yhtenäiskulttuurin viimeisiä todellisia kansantaiteilijoita.

Menestys ei kuitenkaan tullut helpolla. Kemiläisestä työläiskodista ponnistanut Jope kärsi koko elämänsä huonosta itsetunnosta ja terveysongelmista, jotka lopulta johtivat hänen ennenaikaiseen kuolemaansa keväällä 2020. Tähän puoleen keskittyy nyt teattereihin saapuva dokumenttielokuva, ytimekkäästi nimetty Jope ite.

Elokuvan käsikirjoittaja, oululaislähtöinen Mika Räinä oli Jopen pitkäaikainen työtoveri tv-sarja Jopet Shown ajoilta. Hän paljastaa elokuvan olleen suunnitteilla jo pidemmän aikaa.

- Jopen pitkäaikainen haave oli tehdä oma pitkä elokuva. Sitä mietittiin moneen otteeseen, mutta aina se jäi tekemättä. Kun Jopesta sitten aika jätti, päätimme Marko Tallin kanssa tehdä elokuvan hänen muistokseen, Räinä kertoo.

Jope ite on nimensä mukaisesti Ruonansuun omaelämänkerta. Hän toimii itse elokuvan kertojaäänenä. Koska elokuva valmistui vasta hänen kuolemansa jälkeen, kerronta muodostuu elokuvassa erilaisten tallenteiden kautta, jota on sävytetty arkistopätkillä. Jopen lisäksi ääneen pääsevät myös tämän perheenjäsenet, työtoverit ja Suomi-viihteen veteraanit Timo Koivusalosta Vesa-Matti Loiriin. Käsikirjoittajan onneksi materiaalia oli paljon, vaikka se toikin myös haasteita.

- Halusimme, että elokuvalla on Jopen ääni. Hän puhui hyvin avoimesti ongelmistaan ja kokemuksistaan, joten materiaalia oli todella paljon. Pelkästään Yleisradiolla oli niin paljon materiaalia, että vietin siellä kuusi kymmentuntista päivää etsimässä sopivia pätkiä, Räinä valottaa.

Elokuvan ohjaaja Marko Talli on tunnettu työstään menestyksekkäänä elokuva- ja televisiotuottajana. Dokumenttielokuvan ohjaajan pesti oli kuitenkin sen verran lähellä tavanomaista toimenkuvaa, että Talli päätti ottaa sen itselleen. Kun ohjaajan työstä riisutaan näytelmäelokuville tuttu kuvausten johtaminen ja näyttelijäohjaus, langat pysyivät hyvin käsissä.

- Itselleni on tärkeää elokuvassa emotionaalinen taso. Se millä tavalla se kerrotaan, on lopulta toissijaista. Jopen tarinasta minulla oli vahva visio, Jopet Show -tv-sarjaakin aikoinaan tuottanut Talli kertoo.

Vaikka elokuva on dokumentti, kyse ei ole perinteisestä, kuivasta elämänvaiheiden kertauksesta. Elokuva ei myöskään ole mikään sketsipotpuri, vaikka Jopen laajaa tuotantoa luonnollisesti sivutaankin. Se on pohjimmilaan yllättävän traaginen ja tunteitaherättävä kertomus koulukiusaamisesta ja sen pitkäaikaisista vaikutuksista.

Tekijät korostavat, että kiusaaminen oli Jopelle elämänmittainen taistelu. Sen jäljet näkyivät hänessä niin menestyksen huippuvuosina kuin vanhemmalla iälläkin, jolloin hän toimi koulukiusaamisen vastaisen kampanjan suojelijana. Elokuva päättyy koskettavaan kohtaukseen, kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö vierailee Jopen vanhalla koululla tämän kuoleman jälkeen. Mika Räinä toivoo, että elokuva toimisi keskustelunavauksena tärkeästä aiheesta. Kemissä elokuvaa on ensi-illan jälkeen elokuvaa esitetty muun muassa koululaisryhmille.

- Toivottavasti muuallakin Suomessa otetaan tästä koppia, Räinä toivoo.