Tähtien sota olisi ollut yksittäisenä elokuvanakin vallankumouksellinen
teos, mutta voidaan perustellusti sanoa Imperiumin vastaiskun tehneen
sarjasta legendaarisen. Yleinen konsensus on, että se ei ole pelkästään sarjan paras elokuva, se on yksi kaikkien aikojen parhaista elokuvista. Mitäpä tuota kiistämään.
Se on tosin sanottava, että Imperiumin vastaisku ei toimi itsenäisenä teoksena. Se on selkeästi jatko-osa, joka luottaa siihen, että edellinen elokuva on hoitanut hahmojen ja maailman esittelyn. Se ei myöskään sisällä loppukliimaksia, vaan päättyyy (enkä usko, että spoilaan tällä enää ketään) lohduttomaan cliffhangeriin. Siksi elokuvaa on turha markkinoida ihmisille, jotka eivät ole koskaan katsoneet yhtään Star Wars -elokuvaa. Imperiumin myötä se on kaikki tai ei mitään.
Mutta määrittelyt sikseen. Imperiumin vastaiskua ei turhaan pidetä synonyymina poikkeuksellisen onnistuneelle jatko-osalle. Se ottaa pohjakseen itsenäisen teoksen ja muuttaa sen ensimmäiseksi näytökseksi kolminäytöksisessä tarinassa. Imperiumin vastaisku on toinen näytös, jossa hahmoja ja maailmaa syvennetään, tapahtumat eskaloituvat ja paha muodostaa todellisen uhan sankareille.
Imperiumin vastaiskun käsikirjoitus on täyttä neroutta. Jo pelkästään asetelma, josta elokuva alkaa, uhmaa kaikkia ennakko-odotuksia. Ajatelkaa nyt: edellinen elokuva päättyi siihen, että sankarit tuhoavat pahisten suurimman tuhokoneen. Tietämättä jatkosta mitään voisi kuvitella pahisten olevan tiukilla. Kuitenkin elokuva julistaa jo alkuteksteissä, miten Imperiumi on ahdistanut kapinalliset nurkkaan ja sankarit ovat joutuneet piiloutumaan koko sarjan vihamielisimpään ympäristöön Hothin jääplaneetalle.
Ylipäänsä kapinalliset ottavat tässä elokuvassa kuokkaan oikein olan takaa. Imperiumi näyttäytyy elokuvassa ärsytettynä ja pysäyttämättömänä tuhovoimana. Ajatus siitä, että Kuolontähden kaltaisen aseen tuhoaminen ei heikentänyt Imperiumia tuon vertaa, on kauhistuttava. Jos Darth Vader oli edellisessä elokuvassa uhkaava, tässä hän näyttäytyy todellisena hirviönä. Vader on elokuvassa klassinen julma sotapäällikkö, joka johtaa pelolla ja kuolemalla. Sitä voimakkaampi on se reaktio, joka elokuvan kuuluisimmasta paljastuksesta syntyy. Tämä on se elokuva, joka sinetöi Darth Vaderin aseman populaarikulttuurin ikonisimpana pahiksena.
Se mikä nostaa elokuvan aivan uudelle tasolle on kuitenkin se, miten se syventää edellisessä elokuvassa esiteltyä Voiman käsitettä. Suoplaneetta Dagobahilla tapahtuva jakso, joka esittelee yleisölle puolimetrisen jedimestari Yodan, on yksi elokuvahistorian hienoimpia. Erityisesti kohtaus, jossa Yoda selittää voiman merkityksen kärsimättömälle Lukelle ja nostaa sen jälkeen X-siipisen suosta ajatuksen voimalla, saa aikaan kylmiä väreitä joka ainoa kerta. Kyseessä on niitä yksittäisiä hetkiä elokuvahistoriassa, jotka laajentavat ihmiskunnan kollektiivista tajuntaa.
Yksittäisten huippuhetkien nimeäminen tästä elokuvasta on muuten täysin turhaa. Niitä on aivan tolkuttomasti alkaen Hothin taistelusta (se kuva, jossa AT-AT:n ensimmäisen kerran näkyvät kiikarista... Huh!) päättyen lohduttomaan finaaliin, jossa katsoja joutuu katsomaan kapinallisten laivuetta kokonaisuudessaan tiedostaen koko kapinan olevan yhdessä kuvassa. Imperiumin vastaisku on niitä harvoja elokuvia, joista ei löydy yhtä ainutta tylsää hetkeä. Minulla jäi kerran elokuva kesken puolen välin kohdalta ja jatkaessani muutaman tunnin kuluttua minun oli pakko kelata nauha alkuun.
Ainoa huono puoli Imperiumin vastaiskussa on, että se asettaa riman liian korkealle. Trilogian päätösosan oli täysin mahdotonta yltää sen tasolle. Kaikkein parhaiten Imperiumin vastaisku toimiikin, kun katsoo kaikki alkuperäisen trilogian osat peräkkäin yhtenä suurena elokuvana.
5/5
Se on tosin sanottava, että Imperiumin vastaisku ei toimi itsenäisenä teoksena. Se on selkeästi jatko-osa, joka luottaa siihen, että edellinen elokuva on hoitanut hahmojen ja maailman esittelyn. Se ei myöskään sisällä loppukliimaksia, vaan päättyyy (enkä usko, että spoilaan tällä enää ketään) lohduttomaan cliffhangeriin. Siksi elokuvaa on turha markkinoida ihmisille, jotka eivät ole koskaan katsoneet yhtään Star Wars -elokuvaa. Imperiumin myötä se on kaikki tai ei mitään.
Mutta määrittelyt sikseen. Imperiumin vastaiskua ei turhaan pidetä synonyymina poikkeuksellisen onnistuneelle jatko-osalle. Se ottaa pohjakseen itsenäisen teoksen ja muuttaa sen ensimmäiseksi näytökseksi kolminäytöksisessä tarinassa. Imperiumin vastaisku on toinen näytös, jossa hahmoja ja maailmaa syvennetään, tapahtumat eskaloituvat ja paha muodostaa todellisen uhan sankareille.
Imperiumin vastaiskun käsikirjoitus on täyttä neroutta. Jo pelkästään asetelma, josta elokuva alkaa, uhmaa kaikkia ennakko-odotuksia. Ajatelkaa nyt: edellinen elokuva päättyi siihen, että sankarit tuhoavat pahisten suurimman tuhokoneen. Tietämättä jatkosta mitään voisi kuvitella pahisten olevan tiukilla. Kuitenkin elokuva julistaa jo alkuteksteissä, miten Imperiumi on ahdistanut kapinalliset nurkkaan ja sankarit ovat joutuneet piiloutumaan koko sarjan vihamielisimpään ympäristöön Hothin jääplaneetalle.
Ylipäänsä kapinalliset ottavat tässä elokuvassa kuokkaan oikein olan takaa. Imperiumi näyttäytyy elokuvassa ärsytettynä ja pysäyttämättömänä tuhovoimana. Ajatus siitä, että Kuolontähden kaltaisen aseen tuhoaminen ei heikentänyt Imperiumia tuon vertaa, on kauhistuttava. Jos Darth Vader oli edellisessä elokuvassa uhkaava, tässä hän näyttäytyy todellisena hirviönä. Vader on elokuvassa klassinen julma sotapäällikkö, joka johtaa pelolla ja kuolemalla. Sitä voimakkaampi on se reaktio, joka elokuvan kuuluisimmasta paljastuksesta syntyy. Tämä on se elokuva, joka sinetöi Darth Vaderin aseman populaarikulttuurin ikonisimpana pahiksena.
Se mikä nostaa elokuvan aivan uudelle tasolle on kuitenkin se, miten se syventää edellisessä elokuvassa esiteltyä Voiman käsitettä. Suoplaneetta Dagobahilla tapahtuva jakso, joka esittelee yleisölle puolimetrisen jedimestari Yodan, on yksi elokuvahistorian hienoimpia. Erityisesti kohtaus, jossa Yoda selittää voiman merkityksen kärsimättömälle Lukelle ja nostaa sen jälkeen X-siipisen suosta ajatuksen voimalla, saa aikaan kylmiä väreitä joka ainoa kerta. Kyseessä on niitä yksittäisiä hetkiä elokuvahistoriassa, jotka laajentavat ihmiskunnan kollektiivista tajuntaa.
Yksittäisten huippuhetkien nimeäminen tästä elokuvasta on muuten täysin turhaa. Niitä on aivan tolkuttomasti alkaen Hothin taistelusta (se kuva, jossa AT-AT:n ensimmäisen kerran näkyvät kiikarista... Huh!) päättyen lohduttomaan finaaliin, jossa katsoja joutuu katsomaan kapinallisten laivuetta kokonaisuudessaan tiedostaen koko kapinan olevan yhdessä kuvassa. Imperiumin vastaisku on niitä harvoja elokuvia, joista ei löydy yhtä ainutta tylsää hetkeä. Minulla jäi kerran elokuva kesken puolen välin kohdalta ja jatkaessani muutaman tunnin kuluttua minun oli pakko kelata nauha alkuun.
Ainoa huono puoli Imperiumin vastaiskussa on, että se asettaa riman liian korkealle. Trilogian päätösosan oli täysin mahdotonta yltää sen tasolle. Kaikkein parhaiten Imperiumin vastaisku toimiikin, kun katsoo kaikki alkuperäisen trilogian osat peräkkäin yhtenä suurena elokuvana.
5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Älä mainosta, älä spämmää. Muista, että mielipiteet ovat mielipiteitä ja asiat riitelevät, eivät ihmiset.