Star Wars episodi II: Kloonien hyökkäys (2002)

Yleinen mielipide on, että prequel-trilogian keskimmäinen osa on huono elokuva, mutta silti parempi kuin edeltäjänsä Pimeä uhka. En tiedä voinko allekirjoittaa tätä konsensusta sellaisenaan. Henkilökohtaisesti pidän tätä elokuvaa koko saagan heikoimpana osana ainakin siinä mielessä, minkä osan jättäisin väliin mieluiten. Silti tunnustan katsoneeni sen useammin kuin edes kykenen muistamaan.

Kloonien hyökkäys oli ensimmäinen Star Wars -elokuva, joka ei aiheuttanut minussa välitöntä wow-efektiä. Vaikka olin sen nähdessäni 11-vuotias ja periaatteessa tykkäsin tuolloin vielä kaikesta, jokin tässä elokuvassa ei tuntunut yhtä tajunnan räjäyttävältä kuin aiemmissa osissa - mukaan lukien PImeä uhka. Yksikään kohtaus ei jäänyt samalla tavalla mieleen kuin rakettirekikilpailu tai miekkataistelu Darth Maulin kanssa. Uudet hahmot olivat aika tylsiä ja muutenkin koko elokuvasta tuntui puuttuvan se jokin.

Kloonien hyökkäys yrittää selkeästi toistaa Imperiumin vastaiskun kaavan. Se on edeltäjäänsä selkeästi synkempi väliosa, jonka tarkoitus on pedata tapahtumia finaalia varten. Se mikä Lucasilta ilmeisesti unohtui oli kaikki se, mikä teki Imperiumin vastaiskusta niin hyvän: hahmojen syventäminen, maailman laajentaminen. Tapahtumat kyllä eskaloituvat odotuksia herättävästi ja suuri kertomus saavuttaa käännekohtansa, mutta samalla elokuva joutuu esittelemään väkisin uudet hahmot, jotka siirtyvät edelliselokuvan sivuosista pääosiin (toki tästä voidaan syyttää Pimeää uhkaa).

Periaatteessa asetelma on kunnossa. Jos Pimeän uhan fokus oli hukassa, niin Kloonien hyökkäys muodostaa yhdessä trilogian päätösosan kanssa kiinteän tarinallisen kokonaisuuden, jonka keskiössä on Anakinin luisuminen pimeälle puolelle. Siitähän tässä prequel-trilogiassa on lähtökohtaisesti kyse. Paljon parjattu rakkaustarina Anakinin ja Padmen välillä on tärkeä osa tätä kertomusta. En ole aivan varma, miksi sitä vihataan niin valtavasti, minä näen siinä lähinnä hukattua potenttiaalia. Kyllä, dialogi on kökköä ja näyttelijöiden väliltä on vaikea löytää kemiaa, mutta ei se nyt ihan kaikkea riitä pilaamaan. Minulle ei ole koskaan ollut vaikeaa uskoa, että nämä kaksi ovat rakastuneita hahmoja.

Hayden Christenssenia on sanottu tämän elokuvan Jar-Jar Binksiksi. En ole koskaan ymmärtänyt sitä inhoa ja loan määrää, jota Christenssen on roolistaan saanut. Suoritus ei varmasti ole täysin onnistunut, mutta ollaanpa nyt rehellisiä: näytteleminen ei ole koskaan ollut Star Wars -elokuvien vahvinta osa-aluetta. Kukaan ei vakavalla naamalla voine väittää Natalie Portmania tai Samuel L. Jacksonia huonoiksi näyttelijöiksi, mutta siitä huolimatta myös heidän suorituksensa jäävät pahvisiksi. Minun on vaikea nähdä, miksi Christenssen erottuisi tästä joukosta jotenki erityisen negatiivisesti. Voisiko olla, että Hayden-vihan taustalla on se, että hän viettää niin paljon aikaa Evan McGregorin rinnalla, joka tekee ylivoimaisesti parhaan roolisuorituksen koko elokuvassa?

Kloonien hyökkäyksen tarina on edelleen mielenkiintoinen ja tapahtumien eskaloituminen on itse asiassa varsin kiehtovaa seurattavaa. Kävi se järkeen tai ei, minusta on kiva nähdä Boba Fettin isä sekaantuneena klooniarmeijan syntyyn ja näin olevan edistämässä tasavallan muuttumista diktatuuriseksi imperiumiksi. Kreivi Dooku on periaatteessa erinomainen hahmo, joskin toivoin loppuun saakka, että hän olisi ollut oikeasti idealistinen jedi, joka haluaa tuhota sithin kynsiin joutuneen tasavallan. Periaatteessa siis kaikki hyvän elokuvan ainekset kasassa. Kysymys kuuluu, mistä sitten kiikastaa?

Kloonien hyökkäyksessä on ongelma on puhtaasti toteutuksessa. Se sisältää hyviä aihioita ja hienoja kohtauksia, mutta jostain syystä ne eivät tunnu juuri miltään. Esimerkiksi Anakinin äidin kuolema on oikeasti koskettava juonielementti ja olisin halunnut tuntea sen hetkellä enemmän kuin mitä elokuvalla oli tarjota. Se on ensimmäinen kohtaus, jossa Anakin päästää pahuuden valloilleen. Miksi se menee ohi niin nopeasti, sitä en ymmärrä. Kuten jo sanoin, yksikään kohtaus ei pääse sille tasolle, mitä Pimeän uhan huippuhetket olivat. Jango Fettin ja Obi-Wanin taistelu vesisateessa olisi varmasti ollut voinut olla tällainen, miksi se siis on vain yksi geneerinen toimintakohtaus muiden joukossa?

Pimeä uhka käytti paljon tietokonetehosteita, mutta niiden vastapainona oli myös merkittävä määrä oikeita kuvauspaikkoja ja käytännön tehosteita. Kloonien hyökkäyksessä digi-ihmeet menevät sitten jo yli hilseen. Erilaiset maailmat ovat toki kiva lisä Star Wars -universumiin, mutta jos Lucas todella kuvitteli, ettei katsoja huomaa eroa siinä, milloin näyttelijä oikeasti juoksee liukkaalla tasolla ja milloin green screenin edessä, hän erehtyi.

Kloonien hyökkäys sisältää ylivoimaisesti koko saagan noloimman yksittäisen kohtauksen. Geonosiksen droiditehtaan liukuhihnalla tapahtuva "toimintakohtaus" on niin vaivaannuttavaa katsottavaa, että olen ottanut tavakseni skipata sen kokonaan. Se ei tuo tarinaan yhtään mitään ja saa vain ja ainoastaan pahalle tuulelle. Jo silloin lapsena pidin kohtausta typeränä! Minusta se oli kuin suoraan Kananlennosta (Chicken Run, 2000).

Myös lopun pakollinen miekkataistelu jättää Kloonien hyökkäyksessä kylmäksi. Ei ole Christopher Leen syy, ettei yli 80-vuotias näyttelijä ollut enää uskottava miekka-akrobaatti, mutta juuri sen vuoksi olisin halunnut nähdä jotain muuta kuin normaalia miekkailua parkkihallissa. Olen myös sitä koulukuntaa, jonka mielestä Yodan pitäisi olla se äärimmäisen voimakas jedimestari, joka nostaa avaruusaluksia mielensä avulla, ei hyppele piruetteja valosapelin kanssa.

Kokonaisuudessaan Kloonien hyökkäys jättää valjun maun, vaikka näenkin siinä paljon potenttiaalia. Mielenkiintoista sinänsä, että siinä missä PImeä uhka oli viihdyttävä avaruusseikkailu, vaikka teki periaatteessa kaiken väärin, Kloonien hyökkäys on kankea ja väsähtänyt, vaikka tekee monia asioita oikein. Ikävä kyllä se muodostaa hyvin kiinteän tarinallisen jatkumon kolmannen osan kanssa, joten sen katsomista ei voi välttää, jos haluaa kokea prequel-trilogian tarinan kokonaisuudessaan.

Se on toki sanottava, että kertoo paljon Star Warsin viehätysvoimasta, että näin epäonnistutta elokuvaa katsotaan edelleen ympäri maailmaa ja sen ongelmista puhutaan vielä 13 vuotta sen ilmestymisen jälkeen. Myös itse katson elokuvan uudelleen säännöllisin väliajoin, ikään kuin toivoen sen joskus muuttuvan vielä hyväksi.

2/5