Star Wars: episodi III - Sithin kosto (2005)

Tähän elokuvaan liittyy erittäin lämpimiä muistoja: se on ensimmäinen Star Wars -elokuva, jonka olen nähnyt elokuvateattereissa! Oli lämmin toukokuinen keskiviikkoilta, kun saavuin loppuunmyytyyn yönäytökseen silloiseen elokuvateatteri Rioon. Tilanteesta teki erityisen jännittävän se, että olin päättänyt lintsata seuraavan päivän koulusta. Näytös alkoi kolme minuuttia keskiyön jälkeen. Elokuvan jälkeen oli vaikea pidätellä kyyneleitä.

Luonnollisesti vanhempana ja kyynistyneenä olen sittemmin joutunut huomaamaan elokuvan ilmiselvät ongelmat, mutta kykenen silti edelleen laittamaan uskottavuuteni peliin väittäessäni Sithin koston olevan hyvä elokuva. Tietenkään sitä ei voi täysin erottaa Star Wars -viitekehyksestä, mutta jopa itsenäisenä teoksena se on ansiokas, viihdyttävä ja tunteita herättävä toimintaseikkailu.

Jo ensimmäisestä kohtauksesta huomaa, että Kloonien hyökkäyksen tympeä kankeus on taakse jäänyttä elämää. Planeetan ilmatilassa tapahtuva avaruustaistelu ja sitä seuraava pelastusmissio ovat kuin anteeksipyyntö edelliselokuvan väsyneestä finaalista. Muutenkin toiminnassa on vihdoin oikeaa menoa ja meininkiä, mutta ennen kaikkea tunnetta.

Tarinallisesti Sithin kosto on käytännössä se elokuva, jota varten koko prequel-trilogia on tehty. Anakinin hahmo saavuttaa edellisessä elokuvassa alkaneen kehityksensä päätepisteen ja pahan keisarin monimutkainen juoni paljastuu. Itse rakastin tätä juonenkäänettä nuorempana ja annan sille tunnustusta vieläkin. Viittaukset antiikin tragedioihin ja kolmannen valtakunnan syntyyn ovat paitsi kiehtovia ajatuksia, myös mitä täydellisintä symboliikkaa hahmojen kokemalle muutokselle.

Kahdessa aiemmassa elokuvassa iso ongelma on ollut se, että näyttäväkään toiminta ei ole koskettanut katsojaa tunnetasolla. Sithin kostossa ei ole tätä ongelmaa. Jedien kansanmurha on oikeasti surullista katseltavaa. Kyse ei ole niinkään hahmoista, vaan siitä ajatuksesta, että nämä alkuperäistrilogiasta tutut muinaiset soturit kohtaavat loppunsa julman petoksen seurauksena. Se pieni hetki jolloin Yoda pudottaa keppinsä tuntiessaan värähdyksen voimassa on saa aina silmät vettymään.

Anakinin käännöstä pimeän puolelle on kritisoitu hätäiseksi ja tönköksi. Minusta se on toteutettu hyvin. Tässä avainasemaan nousee Palpatinen ja Anakinin keskinäiset kohtaukset, jotka ovat draamallisesti ehkä parhaita yksittäisiä kohtauksia, mitä prequel-trilogialla on tarjota. Erityisesti futuristisessa oopperatalossa tapahtuva keskustelu on poikkeuksellisen hieno, ja mikä tärkeintä, olennainen kohtaus. Jos edelliselokuvan äidin kuolema olikin hutaistu ja tyylitön, tämä Padmen pelastamista sith-voimien avulla valottava kohtaus on ärimmäisen tyylikäs ja mieleenjäävä.

Valitettavasti elokuva keskittyy niin kiinteästi Palpatinen ja Anakinin ympärille, että tärkeille sivuhahmoille ei oikein tahdo löytyä järkevää tekemistä elokuvan ajaksi. Erityisesti Padme lähinnä vain oleskelee suurimmas osan elokuvasta. Obi-Wanin seikkailu maakuopassa nelikätistä robottikenraalia metsästämässä ei tuo tarinalle minkäänlaista lisäarvoa. Koska Palpatine on konnana täysin ylivoimainen, kenraali Grievous ei tunnu oikein miltään. Sanoisin jopa, että kyseessä on koko sarjan typerin pahishahmo. Kone, joka osaa käyttää laser-miekkoja? Melkein mikä tahansa Clone Wars -animaatiosarjan pahiksista olisi ajanut saman asian huomattavasti paremmin. Toisaalta olisin mieluummin jättänyt koko homman vaikka sinne televisioon ja antanut Obi-Wanille roolin itse päätarinassa. Nyt hän on suurimmaksi osaksi jossain muualla, kun asioita tapahtuu.

Sithin kosto on kuitenkin niitä elokuvia, jotka saavat lopulta anteeksi, mitä virheitä ikinä alkupuolella tekevätkin. Elokuvan viimeinen näytös on puhdasta kultaa jokaiselle Star Wars -fanille. Anakinin ja Padmen viimeinen yhteinen kohtaus, mestarin ja oppipojan viimeinen välienselvittely, Obi-Wanin sydäntäsärkevä monologi menetetylle ystävälle ja elokuvahistorian ikonisimman pahiksen synty ovat huikeaa katsottavaa. Kun elokuva vielä loppuu kuviin Darth Vaderissa Imperiumin tähtihävittäjän kannella seuraamassa kuolontähden rakennusta ja Luken ottovanhempien katsoessa Tatoeenien kaksoisauringonlaskuun Obi-Wanin hiljaa vetäytyessä taustalla, on kyyneleissä jälleen pidättelemistä.

Sivumennen sanoen, ne joiden mielestä Darth Vaderin totaaliromahdus Padmen kuoleman johdosta on jotenkin sopimatonta, kasvakaa aikuisiksi. Kyseessä oli nainen jonka vuoksi hän petti tärkeimmän ystävänsä, luopui elinikäisestä unelmastaan ja teurasti jumalauta lapsia! Jos se ei ole klassisen "Eeeiii!" -huudon arvoinen niin mikä sitten on?

Sithin kosto on niitä elokuvia, jotka laajentavat ihmiskunnan kollektiivista tajuntaa. Koko prequel-trilogia, oli se kuinka viallinen tahansa, saa tämän elokuvan myötä merkityksen olla olemassa. Ja minä olen siitä iloinen.

4/5